Imetyksestä

Siitä on kohta neljä kuukautta, ja muistan sen edelleen niinkuin eilisen. Molemmat ensikertalaisia, mutta luulen silti että minua jännitti enemmän. Ensi-imetys. Kätilö toi pienen nyytin syliini synnytyssalin keinutuoliin. Vauva alkoi heti hamuilla rintaa, ja kätilö auttoi vauvalle oikean asennon. Pieni tiesi heti mitä tehdä, ja alkoi imeä ensimaitoa pieneen massuun. Se oli kuin pieni linnunpoikanen, suu ammollaan, leuka hiemat ylöspäin ja yhtä avuttomana. Tunsin yhteyden vauvaan, se oli omituista. 

Edelleenkin usein syöttäessä vauvaa sen läheisyyden ja yhteyden tuntee. Tuntuu, niin luonnolliselta ja oikealta, ehkä siksi haluan jatkaa täysimetystä mahdollisimman pitkään. 

Nyt ku vauva on jo isompi, mikään ei ole muuttunu. vauva on edelleen melkoinen tissitakiainen. :) Tissiä hamuillaan milloin nälkään, milloin läheisyyteen, milloin rauhottuakseen tai kipuun. Välillä tuntuu, että se rajoittaa elämää ku ei voi mennä ilman vauvaa minnekkään kun pienellä ei ole minkäänlaista rytmiä syömisen suhteen. Lähi- Siwassa uskaltaa käydä sentään ;)  No, oikeastaan sitä ei haluakkaan olla erossa vauvasta niin pitkään että sen syöminen tulis ongelmaksi. Lenkille pääsee vauvanki kans ja se riittää mulle vielä. Ainut mitä kaipaa on rauhaa noihin öihin, ku sillon myös täytyy tissin olla tosi tiheesti saatavilla, ja välillä haluttais nukkua pidempääki pätkää. No, vauvan ehdoilla mennään, ja pikkumies kasvaa koko ajan joten ehkäpä me löydetään rytmi nukkumiseen, ja syömiseenki varmasti viimeistään silloin ku alotetaan kiinteät. :)

Tämä oli tälläinen pienimuotonen pohdinta imetyksestä, sitä viimeyön pikkutunneilla mietiskelin itekseni ja ajattelin vähänjakaa ajatuksia täälläkin. :)